SYNNYTYSKERTOMUS

Katsotaan, kuinka pitkä kertomuksesta tulee, kovin tarkasti en ihan kaikkea muista varsinkaan synnytyksen loppuvaiheesta, mutta yritän kertoa jotakin.

Mulla oli varattu aika kontrollikäyntiin äitiyspoliklinikalle torstaina 11.2. rv 40+2. Äitipolilla oli ajat myöhässä melkein tunnin, joten hermostuksissani odotin ja odotin omaa vuoroa miettien, että tänäänköhän käynnistetään vai passittavatko mut kotiin.
Vihdoin kuulin mun nimeä kutsuttavan ja pääsin käyrille ensin melkein tunniks. Käyrät oli erinomaiset, seuraavaks oli lääkärin vuoro ja ultraus. Vauvan kokoarvio oli 3300g, kohdunsuu auki sormelle ja kaulaa jäljellä pari senttiä.
Lääkäri kuitenkin päätti mun oloa katsoen kirjata mut osastolle sisälle ja määräsi synnytyksen käynnistettäväksi ballongilla. 14:30 mut oli kirjattu osastolle sisälle ja hoitaja lähti viemään mua äitipolilta osastolle. Kaverille laitoin viestin, että voi lähteä kotiin, mä jään tänne. Nikolle myös ilmotin, että toivottavasti pian meillä on vauva sylissä ja voisi töiden jälkeen tuoda kotoa mun sairaalakassin.
 Hississä matkalla osastolle tuli ensimmäiset kyyneleet, hoitaja kysy että oonko ihan ok. Mua jännitti tosi paljon ja oisin toivonu, että Niko ois ollu siinä mun kanssa, mut olin aamulla antanu sille luvan lähteä töihin, kun en uskonut että vielä käynnistetään.

n. klo 15:00 lääkäri asenti ballongin joka saikin aikaan heti todella kipeitä supistuksia, mut vietiin käyrille mun omaan huoneeseen. Neljän hengen huone, jossa oli vaan yks huonekaveri joka sekin lähti kotiin melko pian mun saapumisen jälkeen.
Supistuksia tuli melko kipeitä n. 6min välein ja sain särkylääkettä. Niko tuli hieman viiden jälkeen käymään mun luona, mutta ei kauaa jaksanut olla koska oli aamulla aikasin kuitenkin heränny töihin. Huoneessa selasin puhelimella nettiä ja kattelin telkkaria, välillä olin käyrillä. Tässä vaiheessa vauvan sydänäänet oli vielä ihan ok ja pyöri siinä 140-150 paikkeilla.
n. klo 23:00 yökätilö toi mulle unilääkkeen jotta saisin nukuttua. Tässä vaiheessa supistukset oli harventunu eivätkä olleet enää niin kipeitä. Yökätilö puhui, että aamulla varmaan jatketaan cytoteceillä sitten jos ballonki ei oo lähteny irti siihen mennessä. Yön sain nukuttua ihan hyvin, vaikka kova koti-ikävä vaivas, en oo yhtäkään yötä ollu Nikosta erossa vuoteen.

12.2. aamulla aamupalan jälkeen kätilö tuli moikkaamaan ja vilkas samalla ballonkia. Pieni nykäsy ja ballonki tuli ulos. Ballonki on siis tehnyt tehtävänsä ja lähin samantien lääkärin luokse sisätutkimukseen. Kohdunsuu auki 3cm, ja lääkäri kertoi mun iloks, että nyt lähdetään synnytyssaliin kalvojen puhkasuun. Klo 9:15 oon laittanut Nikolle viestin, että mut siirretään synnytyssaliin, vois ruveta töistä tekemään lähtöä pikkuhiljaa. Samassa viestissä pohdin myös, että mahtaakohan meidän vauva tänään syntyä.

Klo 11 lääkäri tuli tekemään sisätutkimuksen ja puhkasemaan kalvot, vauvan päähän asennettiin myös pinni ja mut laitettiin käyrille. Makoilin käyrillä ja puolenpäivän aikaan Niko tuli saliin myös mun seuraks. Supistuksia ei kuulunut ollenkaan, joten mulle laitettiin oksitosiinitippa.
Oksitosiini saikin aikaan supistuksia jotka pikkuhiljaa muuttu kipeämmiks. Ajantaju tässä kohtaa mulla on kadonnu lähes kokonaan, joten tapahtumien kellonajoista en oo ihan varma enkä aikaväleistä. Ensihätään sain kuitenkin supistuskipuihin lämmitettävät geelipussit joita Niko kävi mulle lämmittämässä.
Jossain vaiheessa sain särkylääkettä supistuskipuihin, mutta se ei auttanu joten sain reiteen oxanest piikin joka tekikin mulle tosi huonon olon ja oksensin synnytyssalin lattialle silläaikaa kun Niko oli käymässä kanttiinissa syömässä :D
Seuraavaks muistan sen, että vauva alko liikkumaan tosi paljon ja potki jatkuvasti ja pyöritti päätään niin, että päässä ollut pinni irtos kaks kertaa, tää teki mulle tosi tukalan olon kun maha oli jo niin pinkeänä että kaikki potkut teki kipeää.
N. klo 17:00 kätilö kertoo, että lopetetaan oksitosiini hetkeks, koska supistukset käy niin kipeiks että en enää kestä niitä ja kokeillaan josko keho tuottas supistuksia itsekseen. Kohdunsuu auki 4cm, kaula hävinnyt. Tässä vaiheessa huokasin helpotuksesta pikkusen. Supistuksia oli tullu n. 5min välein tosi kipeitä. Nikoa oisin varmaan kolauttanu päähän jos ois ollu jotakin kättä pidempää, kun se vaan katto yhessä vaiheessa salkkareita puhelimella kun mä kieriskelin tuskissani sängyssä :D Tosi hyvä tukihenkilö hei! :D

Klo 18 aikoihin oksitosiini laitettiin pois päältä ja kätilö kertoi, että laitetaan se takaisin klo 20 aikoihin jos ei supistuksia ala kuulua. Sain nukuttua ja heräsin vaan supistuksiin; joita tuli kaks kahdessa tunnissa... Oksitosiini laitettiin kahdeksalta illalla takasin ja maksimiannokselle. Ensimmäinen supistus ja oksennus lenti ja tuntu että taju lähtee, vauvan sydänäänet pomppas 180 samantien ja kauhee möyrintä mahassa jatku taas. Kätilö tilas mulle epiduraalin. Kohdunsuu edelleen auki 4cm.

20:30 tuli anestesialääkäri kylään, tärisin pelosta sängyllä kylellään samalla kun Niko silittää mun päätä ihanku jotaki pikkulasta. Oon varmaan kertonu mun piikkikammosta? Asiaa ei auttanu yhtään se, että tiedän miltä se epiduraalineula näyttää ja miten iso se on. Siinä kohtaa kivuissani kyllä rukoilin vaan että lääkäri laittaa sen ja nopeasti, ihan sama kuinka paljon se sattuu tai kuinka iso se neula on. Toisella yrityksellä epiduraali saatiin laitettua ja hetken päästä kivutkin katos.

21:00 yökätilö ja hänen opiskelijansa tulee esittäytymään ja tekemään sisätutkimuksen. Edelleen 4cm auki. Kätilö tunnustelee vauvaa ja sanoo "ompas hyvänkokonen vauva noin pienelle äidille, katotaan joudutaanko sektioimaan" Koitin kysellä kätilöltä, että mitäs jos ei mahdukkaan alakautta ja mennään sektioon, ja liuta muitakin kysymyksiä sektioon liittyen, mut yhteenkään en saanut vastausta. Käskettiin olla huolehtimatta. Justjoo. Tästä iso miinus tälle kyseiselle kätilölle.

Kätilöt säätää käyräanturien kanssa jotakin ja ottavat multa tulehdusarvot, 79. antibiootti tippumaan. Torkun siinä ja muistan laittaneeni äitille viimesen viestin näihin aikoihin.

n. 22:30 niko lähtee käymään syömässä keljonkankaan abc:llä ja muistutan ettei oo kauaa. Tällä välin lääkäri tulee taas käymään ja höpisee itsekseen sektion mahdollisuudesta. Kätilöopiskelija huomauttaa vauvan sydänäänilaskuista jokaisella supistuksella. Vauva liikkuu edelleen tosi paljon ja levottomasti. Sydänäänet 180-190. Lääkäri päättää ottaa vauvan päästä ph-arvoja varten näytteen, just ennen näytteen ottoa Niko tulee takasin saliin ja huokasen helpotuksesta. Se ei ollu pois ehkä kun vartin.
Lääkäri ottaa ph-arvoja varten näytteen ja kätilö poistuu salista, hetken päästä takasin tullessaan sali pölähtää täyteen porukkaa ja lääkäri soittaa johonkin sanoen "kiireellinen sektio, vauva ulos 20 minuuttiin". Nikon käskettiin pakata meidän tavarat ja siirtyä naistenosastolle kätilön mukana odottamaan vauvaa.

Mulle laitettiin katetria, käskettiin juoda jotain litkua ja koitin kysellä kätilöltä miks sektioon mennään. Paniikki. Muistan vaan itkeneeni koko matkan leikkaussaliin paniikissa.

Leikkaussalissa mulle esittäytyy nukutuslääkäri joka käskee siirtymään sängystä leikkauspöydälle ja menemään samanlaiseen asentoon kun epiduraalia laittaessa. Laitetaan spinaalipuudutus. Tuntuu vaan lämpönen humahdus rinnasta alaspäin ja olo on kun halvaantuneella. Toinen paniikki. Mun suurin pelko on ollu etten tuntis mun jalkoja ja se kävi toteen. Se tunne kun tajuat että sun jalat ei liiku vaikka yrittäsit tehdä mitä. Ihan kamalaa.

Koko leikkauksen ajan myös mun oli tosi hankala hengittää ja oli huono olokin. Kyselin mun pään lähellä olleelta hoitajalta, että meneekö vielä kauan, varmaan kymmenen kertaa :D Lääkärit kaiveli mun mahaa niin kovasti että heiluin vaan siinä pöydällä ja tunsin kun ne nosti mun rinnan alapuolelle mahan päälle jotakin (suolia kuulemma?). Vilkuilin myös leikkaussalin kelloa jatkuvasti ja mietin että kohta meidän vauva syntyy.

23:32 vihdoin kuuluu kolme rääkäsyä ja lääkäri onnittelee pienestä pojasta. Vauvaa vilautetaan mulle nopeasti ennenkun vauva lähtee suoraan leikkaussalista vastasyntyneiden teho-osastolle johon Nikokin on ohjattu odottamaan. Mieleen mulle jäi se, että vauvalla oli tosi pitkä tumma tukka ja sen pää oli hassun muotonen, semmonen puikula. Mä jäin vielä ommeltavaks ja mut siirrettiin heräämöön. Heräämössä keskityin siihen, että saan mun varpaat liikkumaan ja polvet nostettua koukkuun, niin pääsen sieltä pois. Kolmen aikoihin yöllä pääsin heräämöstä vihdoin pois, kätilö vei mut teho-osastolle kattomaan vauvaa ja Nikoa.

Niko lähti melkeinpä heti kotiin nukkumaan, kun oli mut nähnyt. Mä sain vauvan hetkeks viereen ennenkun mut vietiin osastolle nukkumaan.

Sunnuntaina aamulla pääsin nousemaan sängystä ylös ja pyörätuolilla vauvan luo. Maanantaina kävelin jo ite kattomaan vauvaa. Teholta vauva pääs pois tiistaina, kotiin tultiin keskiviikkona.

Syy kiireelliseen sektioon oli vauvan sydänäänten romahtelu, infektio ja synnytyksen edistymättömyys. Vauvan tulehdusarvot oli syntyessä 49, johon sai viiden päivän antibiootin, jonka takia oltiin sairaalassa niin pitkään.

Elämäni hirvein kokemus, mutta tuo sitterissä tuhiseva pieni mies oli sen kaiken arvoinen. ♥